Epäilys

Giving up is just too permanent.
Hyvin sanottu Impatietn Female

Sitä on mietitty, sitä on harkittu. Sitä on pyöritelty mielessä. Mutta se on vielä niin lopullista, ettei sitä voi vielä tietää/päättää. Miksi tarvitsisikaan, joku kysyisi. En tiedä...jotta pääsisi eteenpäin elämässä? En tiedä.

Kevät

Mahdotonta! sanoi epäilys.
Vaarallista! sanoi pelko.
Turhaa! sanoi järki.
Yritä kuitenkin, kuiskasi sydän.

Tällaisen kommentin sain ja tätä olen miettinyt viime aikoina. Samalla kun mietin olevani mihinkään kuulumaton, väsynyt ja tietämätön. Kykenemätön päättämään tulevaisuudesta. Kykenemätön silti täysillä nauttimaan tästä "tauosta" vai miksi tätä välitilaa elämässä nyt kutsuisikaan. Hetken olin suhteellisen huoleton, sitten yksi jos toinen ongelma alkoi pulpahdella taas pintaan ja mieleen.
Mielessä pelko ryhtyä taas tuntemattomaan. Kaikki langat ovat poissa käsistä. Pelkoa siitä että entäs jos tämä onnistuukin tai jos tämä epäonnistuu, taas. Mitä sitten jos minusta yhtäkkiä se äiti tuleekin. Olenko minä äitimateriaalia. Huomaan itkeskeleväni ajatuksesta etten olisi koskaan äiti kenellekään ja silti ajattelen toisaalla ettei minusta siihen enää edes olekaan. Itku on herkässä kun tätä tilannetta yleisestikin ajattelee tai siitä puhuu, mutta päivät kuluvat kyllä kun pitää itsensä tarpeeksi kiireisenä.

Joten jään epäilemään, pelkäämään, järkeilemään.