Miksi.

Joulu. Tuli, oli ja meni. Muistutus siitä että meille piti vuosi sitten syntyä joulupaketti (josta on eläväkin muistutus, pikkusiskon pari viikkoa jäljessä tullut raskaus joka päättyi onnellisemmin). Tyhjä kohtu, jossa piti olla uusi "hedelmä",  noin 16 viikkoinen asukas jakamassa joulumieltä kanssamme.

Minä elän ja minä hengitän. Käyn töissä ja yritän kuntoutua raiteilleni. Muuten koko muu elämä onkin sitten yhtä helvetillistä sotkua. Ihmissuhteet kriiseissä, läheiset kaikonneet ja itsellä niin rikkinäine ja raastettu olo ettei kannattaisi edes mennäkään minnekään hakemaan lohtua ja olkapäitä mitä vasten olla, kun ei niin suurta olkapäätä ole joka tämän olotilan nyt voisi lieventää ja auttaa pois menemään.

Kaikki leviää. Menneisyydestä nousee esiin asioita jotka saavat koko minäkuvan näyttämään siltä että paras olisi oikeasti olla yksin ja mennä pois, pois jonnekin missä ei ikinä satuttaisi enää ketään. Kaikki lapsuuden/nuoruuden haavat tulee revityksi taas auki ja tarkasteltavaksi. Koko minuus ja asiat sen taustalla hakevat merkitystään ja etsivät syitä tapahtuneille ja tälle lapsettomuudelle. Ja keskenmenoille. Että olisiko tässä vain nyt kuunneltava korkeampia voimia ja uskottava, että meistä ei tule vanhempia. En ole enää varma pystynkö näkemäänkään itseäni Yrittäjänä, saatikka Odottajana. Vielä enemmän Vanhempana. Onko nyt aika tehdä itsekkäitä ratkaisuja oman elämänsä ja uransa suhteen. Ajattelematta että vasta kuukausi sitten täytin lähes neljäkymmentä ja tämä Yrittäminen on joka kuukausi vain vaikeampaa yms.

En tiedä. Niin paljon mietittävää, niin paljon päätettävää. Eikä vain pysty päättämään. Niin paljon surua ja itkuja, niin paljon.

Joskus tämä kai tosin asettunee jonkinlaiseksi Elämäksi eikä vain ainaiseksi draamaksi.