Kamala väsymys. Huonot ajatukset. Tulin tänne maailmaan pakoon normimaailmaa ja paljon täällä on tapahtunut sitten viime notkumisen. Paljon. Raskauksiakin. Ja moni on jättämässä tämän virtuaalisen "elämän". Itselläkin tämä on ollut sivujuonteena jo aika kauan. Toivoa ei kai uskalla, yrittää ei halua (juuri nyt), on liian kiireinen ja väsynyt miettimäänkään koko asiaa. Paripsykologikäynnit ovat oikeastaan ainoita aikoja jolloin tätä aihepiiriä tulee edes sivuttua, kunnolla. Muuten se on muutama lause viikossa (ehkä), ilmaan heitetty ajatus jolle ei tehdä mitään. Joka ei ratkea, ei selviä, ei mene eteenpäin. Tieto siitä että pakkasessa on alkioita, jotka on tehty meistä...se on jotenkin tuskainenkin tieto. Voiko oikeasti olla niin itsekäs että jättää ne käyttämättä. Voiko? Vai onko se itsekkyyttä vai vain itsesuojelua. Onko sekään toisaalta väärin jos elän nyt elämääni, keskityn itseeni ja teen juuri niitä juttuja mitä itse haluan. Tai mitä me haluamme.
Kukaan ei painosta. Paitsi minä itse ja omat ajatukseni. Kamalan vieras on ajatus että olisikin yhtäkkiä raskaana ja tulossa äidiksi. Mutta on myös kamalan suuri suunnaton surumöykky sekin ajatus ettei me koskaan oltaisi vanhempia. Vai onko se, vai onko se vain ettei jossain onnistunut eikä sitä saanut, niin ei vain voi myöntää epäonnistuneensa. Ja onko tässä nyt vain myönnettävä ja annettava periksi. Saako tässä kohdin antaa periksi. Ja siirtyä seuraavaan vaiheeseen.
Elän ja hengitän mutta pinnallisesti. Suoritan ja teen töitä aivan liian paljon ollakseni täysin järjissäni edes tekemään minkäänlaisia päätöksiä loppuelämästäni. Olisi niin helpottavaa jos "joku" tai jokin tämän asian puolestamme ratkaisisi. Ehkä tarvitsen irtioton pois oravanpyörästä ja aikaa itselleni, että ajatuksetkin alkaisivat kirkastumaan. Haluaisin vain urheilla ja puuhailla omia rakkaita juttujani. Matkustella ja harrastaa. Mutta onnistun noistakin haalimaan itselleni osittaisen huonon omantunnon, että mietipä kun aikaa taas tässä vaan kuluu "hukkaan" kun vain itsekkäästi toteutat itseäsi.
Sitäpä jään taas miettimään.
Hei Tuuba, löysin tänne vasta, enkä ehtinyt lukea pidemmälle, kun heti jäin koukkuun tuohon pariterapia-mainintaasi. Pahoittelut siis, jos olet ehtinyt kirjoittaa siitä jo aiemmin. Olisi kivaa kuulla lisää, jos vain haluat kertoa. Esim:
VastaaPoista1) Missä käytte?
2) Oletko kokenut hyödyllisenä / hintansa väärtinä? Ja millä tavalla?
Me ollaan yritetty tulla raskaaksi pari vuotta ja se on alkanut hallita kaikkea elämää niin paljon, että välillä tuntuu, että "me" ollaan katoamassa kaikkeen siihen yrittämiseen.
Hei Hilkka S
PoistaMe käymme ihan kunnallisella, nuo käynnit kuuluvat "pakettiin" kun toinen keskenmeno sattui. Olemme käyneet siellä aina keskenmenosta asti ja vielä pari kertaa on jäljellä.
Hyötyä niistä on ollut. Yhteistä keskusteluaikaa ja saa kuulla puoluettoman, ulkopuolisen mielipiteenkin tunteistaan ja kokemuksistaan. Saa hyväksyntää tunteilleen ja ajatuksilleen. Ja kyllä se on meitä lähentänyt kun tämä yrittäminen meinaa ja meinasi viedä enempi erilleen.
Pelkkää positiivista sanottavaa on noista käynneistä eli suosittelen.
Tuuba, sinulla on oikeus kokonaisvaltaiseen paussiin. Itsensä toteuttaminen, oravanpyörästä irti päästäminen yms. avartaa mielialaa kummasti. Aluksi se tuntui minusta syyllistävältä (pieni piru olkapäällä syyllisti ja patisti olemaan epäitsekäs), mutta ajan kanssa kun ajatus alkaa oikeasti kulkemaan, avartuu ajatus ja maailma ympärillä. Meillä kaikilla on omat elämänarvomme, pidetään niistä kiinni! Kukaan ihminen maanpäällä ei määrää yksilön tekemisistä. Ole rohkea! Päätöksiä voi harkita ja suunnitelmia voi punnita, mutta ei kannata turhaa jättää asioita toteuttamatta. Availe ovia, katso mitä sieltä löytyy! terkuin Caudensia (itse olen oravanpyörästä irtipäästänyt ja nyt olen todellisella tauolla, toteuttaen itseäni).
VastaaPoistaVoi itku Caudensia <3
PoistaJuuri oikeita sanoja oikeaan hetkeen. Pitää pidätellä kyyneleitä täällä työpöydän äärellä.
Aika ajoin minusta on aivan mahtava todeta, että minulla on superihana aviomies ja että me olemme molemmat terveitä aikuisia toteuttamaan itsejämme ja olemaan vain, ihan vaan keskenäänkin. On myös mukava todeta (ainakin jälkeen päin) että voi oikeastaan tehdä mitä vain. Voi lähteä äkkilähdöllä reissuun, muuttaa suunnitelmat juuri ennen h-hetkeä - mitä vaan!
Ehkä stressaava elämäntilanne, työ ja kaikki paineet täällä...ehkä ne vain syövät nyt energiat eikä näe taas laatikon ulkopuolelle (paremmin sanottuna ei jaksa nähdä, ei tajua, on liian robotti tajutakseen). Mutta pientä toivon kipinää on, että asiat parantuisivat. Että saisimme keskittyä tähänkin yhteiseen elämiseen ja että ennen kaikkea minä saisin elää omaa elämääni kun olen siitä pikkuhiljaa löytämässä myös jotain hyvääkin.
Kiitos Caudensia, KIITOS <3
<3 *halaus*
PoistaMissä olet? Mitä kuuluu?
VastaaPoistaHei Helmi <3
PoistaTäällä ollaan. Elossa.
Kaksineloa vieläkin.