1.7.2012

Ai niin se ovulaation aika

Kiertopäivä jotain ehkä yhdeksän. Pitäisi alkaa toimia vaan elämä on jotenkin niin kiireistä ja ahdistavaakin samalla, ettei pätkääkään kiinnosta. Olen sen myös tässä oppinut jo kytättyjen kiertojen aikana että luontaiset halut ja himot on näihin aikoihin kun sitten ovulaatio on vasta silloin neljännentoista päivän aikoihin, jolloin ei pätkääkään kiinnosta tämä touhu. Tehtävä on vain suoritettava. Mistähän tämäkin johtuu? Kroppani koettaa kertoa jotain? En tiedä, kun en osaa tulkita. Tämä taitaisi sitten olla viimeinen tai toiseksi viimeinen luomuyritys ennen käynnistyviä IVF-kuvioita. Tähän asti tultiin vaikka aina alusta asti olin kumminkin sitä mieltä (ja siis toivoin) ettei tänne saakka tulla. Mutta meiltä ei kysytty. Tällaiset kortit jaeltiin ja niitä me tässä kesä nyt katsellaan ja odotellaan tulevaa ja syyskuun seutuja jolloin hoidon kai on määrä käynnistyä.

Hirveän kärttyinen olen. Ja kovin väsynyt. Kovin kovin väsynyt. Missä on se oma aika ja ajanhallinnan taito! Minä niin kaipaa kiirettömiä aamuja ja vapaita päiviä ilman sovittuja tekemisiä. Ja yksinoloa. Omia ajatuksiani ilman ulkoisia ärsykkeitä.

Eilen pitelin sylissäni noin kahden viikon ikäistä tosi pientä tyttöstä. Enkä oikein tiedä mikä tunnelma ja tunne oli. Tietynlaista haikeutta ja surua, onnea toisten puolesta ja huolta kun toinen oli vielä niin pieni. Ja samalla hieman huoli että osaisinko minä edes sellaista hoitaa ja hoivata. Mietin myös siinä hän sylissäni, että miltä tuntuisi kun oma olisi mahassa kasvamassa ja saisin hänet syliini ja paijattavaksi ja kasvatettavaksi. Elämä on jotenkin niin ristiriitaista juuri nyt. Pidän vapaudestani mutta se ei oikein tunnu vapaudelta kun olemme jumineet tähän ajanjaksoon joka ei vie eteen eikä taakse (no sinne kai ei kannata haikaillakaan). Jumi - elämässä - työssä - kaikessa. Tahtoisin vain olla ja miettiä ja juoda teetä rauhassa tuijottaen ikkunasta ulos. Ja voi kuinka tahtoisin nukkua edes yhden yön kunnolla. Siitä olisin erittäin kiitollinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos mietteistäsi.