Olen ollut poissa. Näistä kuvioista ja kaikesta lapsettomuusasioista. Ja se on tehnyt toisaalta hyvääkin. On saanut vähän etäisyyttä tähän tilaan ja ehkä tulevaisuudenkin suunnitelmiin.
Alamme pikkuhiljaa hyväksyä sen faktan että olemmekin loppuelämämme kaksin. Vain me eikä ketään muuta huollettavana. Kun ei tämä asia etene "normaalisti" niin tuntuu että minusta ainakaan ei ole kovin monen vuoden odotuksiin ja hoitokuvioihin. Sen päätimme että tämä tuleva hoitokierros läpi käydään, mutta jatko onkin sitten punnittava erikseen kun sen aika on.
Ovulaation aikaa eletään vaan en jaksa sitäkään oikein nyt miettiä. Enkä laskea päiviä. Joskin tosin toivon salaa sisälläni että jos vaikka tästä vielä viime hetkillä ihmeenkaupalla sikiäisin, niin pahemmin ei tarvitsisi itseään piikitellä ja punktioida. Vain Synarelaa suihkuttaa (joka tosin sekin tuntuu juuri nyt tosi vastenmieliseltä). Olen kärttyinen ja herkkä, herkkä itkemään ja herkkä raivostumaan.
Ja loman loppuminen alkaa ahdistaa jo nyt, vaikka siihen on vielä melkein pari viikkoa. Oikein kunnolla ahdistaa. :(
Voi että, ristiriitaisia ajatuksia herätti. Toisaalta kuulostaa helpottavalta, että katse on tavallaan varovasti käännetty tulevaan, niin tylsä kuin se onkin. Toisaalta surullista kuulla, miten raskaalta elo tuntuu. Voin vain toivottaa jaksamista.
VastaaPoistaPidän peukut pystyssä, että ihmeen kauppa tapahtuisi.
Kiitos <3
PoistaTuttuja tunteita sulla. Se on jännä tuo toivo, jota yrittää itseltään salata. Vaikka on lakannut jo ihan toden teolla uskomasta raskaaksituloon ilman hoitoja ja sitten yrittämällä yrittää unohtaa kuukautiskiertonsa, niin silti joku pieni ääni takana kuiskaa, että mitä jos sittenkin.
VastaaPoistaKaksin elämistä olen itekin entistä enemmän tässä kesän mittaan miettinyt. Jos kaiken tämän jälkeen voi vielä sanoa, että kaksin eläminen tuntuu hyvältä, niin silloin on saanut jo elämäänsä aika paljon. Sen toisen ihmisen, siihen vierelle. Sitä kun oppii arvostamaan niin uskon, että elämä voi olla hyvää. Ilman lastakin, kahdestaan.
Voimia hoitokierrokseen, et ole yksin!
Eikö ole kummaa, tuo toivominen. Jostain ihmeen syövereistä sitä vielä kaiken pettymyksen keskellä kumpuaa. Hämmästyttää jo itseäänkin.
PoistaTuokin kaksin oleminen on asia joka piti hyväksyä hiljalleen (jos sitä nyt tyystin vielä on hyväksynytkään edes). Alusta asti mies on sanonut että me pärjätään kahdestaankin jos ei meille lasta anneta johon on vain itse tullut todettua että joojoo. Asiaa enempää ajattelematta. Mutta niinhän se on! Jos tosiaan on rinnalla se Joku jonka kanssa viihtyy ja elämä on kivaakin, on tosiaan jo kasassa aika paljon hyvää.
Kiitos Ainu!