On minulla jo hieman parempi olo. Töissä oleminen (vaikka se onkin raskasta tavallaan) näyttää tietyllä tavalla myös auttavan. Pakko on puhella ihmisten kanssa ja pahin tuska laukeaa. Tai se painuu taka-alalle, joka kyllä kotiin tultua taas löytyy mutta ehkä tasaisempana kuin esim. aamulla.
Tämä on niin kummallista, pelottavaakin. Ilosta apatiaan ja tosi pohjamutiin. Pohjamudista taas ylämäkeen ja ihan vähässä ajassa. Jatkuvaa vuoristorataa ja minä en edes tykkää mistään härveleistä huvipuistoissa. Ihme kun on paha olo koko ajan!
Huomenna saan olla yksin. Jos vain siis osaan olla. Sekin vähän opetteluttaa. Mutta tsäänssit siihen olisi. Ehkä otan siitä kaiken irti ja fiilistelen täysillä ja annan ajatusten tulvia ja mennä poiskin. Varsinkin ne huonot ja apaattiset.
Jos nyt siis ketään kiinnostikaan kuulla. Kerroinpa ainakin itselle, näin "ääneen".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos mietteistäsi.