2.6.2012

Unimörköjä

KP6 ja vihloo. Kummallisesti. Munasarjoihin, erityisesti taas oikealle.

Ja niitä unia. Kahtena yönä olen jo seikkaillut sisarteni kanssa sellaiset seikkailut, että on ollut pakko herätä ja lakata uneksimasta kun niissä on alkanut tapahtua liikaa. Pahaakin. Unenlaatu on muutenkin taas huonontunut. Toivotaan ettei se romahda sinne viime syksyn tasolle josta sitten romahdusaika alkoihin. Herään aina ennen kellon soimista, alan pyöriä ja heräillä ja katson puhelinta ja totean, että onkin herätyksen aika kohta. Kun vielä olisi saanut nukkua hieman jos olisi osannut. Kaipaan hyviä yöunia. Kaipaan aikaa jolloin ei tarvitsisi herätä kellon pirinään. Saisi nukkua pitkään tai herätä ilman ärsykkeitä (eli vessahätää tai herätystä).

Huomasin tuossa että ovistestausaikahan on jo kohta käsillä eikä kaapissa yhtäkään testiä. Taasko sitä ollaan tässä kierronvaiheessa. Ugh.

Ja flunssa(ko) koettaa kaataa. Päähän koskee piiiiiiiitkästä aikaa. Sitä ei ole sattunut viimeisiin viikkoihin, jopa kuukausiin(?). Parempi siis mennä pötkölleen estääkseen pahemmat koskemiset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos mietteistäsi.