Äitienpäivä.

Äitienpäivä. Paljon lapsia, sylissä ja vieressä ja lähellä ja kaukana. Erään äidin ja hänen lapsensa jälleennäkeminen vuosien jälkeen, sen pienen sylittely joka on lähes saman ikäinen kuin meidän pienen piti olla.
Niistä oli tämä pakomatka tehty. Ainiin ja jutut synnytyksistä ja lapsenlapsista ja lapsista ja vierestä kuullut kesälomasuunnittelut lasten ehdoilla. Ja se että ympärillä pyörii rakkaita ihmisiä joilta vaan ei sitä oikeanlaista tukea saa. Eikä kysymyksiä voinnista ja jaksamisesta. Kaiketi tämä on niin "vaikea" asia edes ottaa puheeksi, saatikka sitten osoittaa jotenkin tukea. En syytä vaan totean tajuten sen nyt paremmin kuin koskaan ennen, ettei tätä voi tietää miltä tämä tuntuu jos et itse sitä koe. PISTE.
Hermot oli mennä kun oli jo väsy ja oli koko päivän kuunnellut muiden lasten väninää ja huutamista ja katsellut juoksemista ja riehumista ja tottelemattomuutta ja sisarusten keskinäistä rankutusta. Olisin vain niin halunnut jo kotiin, kesken juhlien. Kaipa tämänkin kaltaiset hermot kasvavat sietämään paremmin ärsytystä kun olisi se oma joka siihen kasvattaisi.

Ja lapsettomien lauantaikin jäi juhlimatta. Ei, silloin sanailtiin puolison kanssa alkoholista ja tupakasta ja niiden käytöstä, väsyneenä ja illan pikkutunneilla. Silloin kun muut yleensä juhlissa pitävät hauskaa, silloin jolloin minä olen ihan ulkona tunnelmasta ja totean itselleni etten taida osata enää pitää hauskaa. Totean myös että miten paljon tämä kaikki (jo nyt) on minua muuttanut. Ja miten minusta tulee (taasko?) takakireä ja kontrollifriikki tyrannihallitsija.

Mutta myös toivoa (ei omalle kohdalle) siitä että vaikka asiat ovat vuosikymmenet olleet huonostikin, ne vaan voivat kääntyä päälaelleenkin, hyvään suuntaan. On saatu myös energiaa rakkaista ja saatu vietyä ajatuksia muualle, lasten ansiosta ja rakkaiden ihmisten. Mutta myös ovulaatiotikutusta epäonnistunein testein ja apaattisin mielialoin kun eriävät mielipiteet eivät ainakaan vie lähemmäksi, fyysisesti. Sitä on jotenkin rikki.

Jaa-a, olisiko tästä lääkkeeksi!
Olen katsonut dokkarin joskus brittiläisistä vastaavista naisista, joka silloin lähinnä nauratti. Nyt tämä on jo täällä Suomessakin eikä muutenkaan naurata enää.