19.5.2012

Lisää ärinää ja ikävä muisto

Niin ja kun nyt aloitettu tämä avautuminen, niin sekin mua oikeesti ärsyttää kun vaan lihoo. Liikkuu jo omassa mittakaavassakin ihan hulluna ja syö vähemmin/paremmin kuin aiemmin ja silti paino nousee. Lihas painaa enemmän kuin läski, I know, mutta silti. Voiko miten turhauttavaa olla ettei mitään tuloksia tule urheilusta ja syömisen tarkkailusta. Toki yläkroppa on kiinteytynyt ja lihastakin on tullut mutta tuo mahanseutu. Paino vaan nousee. Raivostuttaa.

Ja sekin raivostuttaa että tekisi oikeasti mieli huutaa ääneen ja avautua vaikka facebookissakin, saada ihmiset ymmärtämään mitä tämä tilanne elämässä on. Räyhätä ja selittää. Mutta, tuskin ne ymmärtäisivät. Tulisi vain kommentteja että voivoi, ikävää teille. Tai että elämähän on toisaalta teilläkin aika hyvin. Ja että jos ei välillä ottaisi päähän, niin ei voisi tunnistaa olevansa onnellinen. Tuo olisi koskettavaa mutta kun ei tämä nyt ole mitään perusketutusta, vaan pysyvä olotila joka odottaa sitä ratkeamistaan ja ei tämä taida poistua ennen kuin se on saavutettu. Tuntuu pahalta.

EDIT: Ja syvissä vesissä velloessa muistin vielä että noin viikko sitten oli vuosipäivä sille 7+1 viikolle, jolloin viime vuoden yritys päättyi. Uskoimme siis tähänkin aikaan viime vuonna olevamme onnellisesti tulossa vanhemmiksi mutta valheessahan siinä elettiin. Että eipä parantanut päivän fiiliksiä tuokaan muisto ei.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos mietteistäsi.