Hain eilen kirjastosta kirjan. Kirjan nimeltä "Ei kenenkään äiti". Kävelin kirjastosta reippaana ulos, kirja kädessä ajatellen että jos joku tuttu tulee vastaan, en aio piilotella mikä minulla kädessä on vaan tulkoon asia julki. Oli jotenkin vapauttavaa kulkea tietynlainen merkki kädessään, merkki omasta tilastaan. Sitten illalla luin kirjasta kaksi ensimmäistä tarinaa. Ja olin vähemmän vapautunut. Eipä ollut enää hilpeää. Musertavia tarinoita jotka eivät siis ole tarinoita vaan totisinta totta. Ja jonkun elämää. Joka päivää ja arkea. Ja mikä pahinta, todennäköisimmin omaakin tulevaisuutta. Vaikka on kevät ja vaikken ajattele asiaa tänään enkä eilenkään, tulevaisuus ei näytä valoisalta. Vaan erittäin synkältä ja mustalta ja erittäin pelottavalta.
Niin että sellainen kirjaston kirja se.
Itse olen ajatellut myös lukea kirjan, tosin haluan ostaa sen itselleni. Uskon ettei lukeminen ole helppoa, mutta eihän tämä asia muutenkaan ole.
VastaaPoistaMinä ajattelin eilen taas kirjaa lukiessani, että tämä olisi hyvä lukea lähimmäistenikin. Ehkä nämä kertomukset vähän välittäisivät sitä olotilaa mitä itsekin osin läpikäy.
VastaaPoistaHelppous on tästä aihepiiristä todellakin kaukana :/