28.5.2012
KP1
Se on täällä taas. Yllätti aamulla, muutaman päivän edellä. Mutta kivut kyllä tuli eikä muuten mitään ihmeellistä. Kuin että vain tympii ja vituttaa ja ahistaa. En todellakaan haluaisi olla ihmisten keskellä tänään. Kotona vaan laahustaisin säkkimäisissä vaatteissani ja murjottaisin. Siihen riittäisi innostusta tänään. Ei muuhun.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tsemppihali <3 Onko sulla mahdollisuus olla tänään vaan kotona? Jos on, niin kannattaa sit mennä sen olon mukaan. Kyllä välillä sellaisia päiviä pitää olla. Varsinkin kp 1. Minä olen monesti miettinytkin, että jos se olisi miessukupuoli, jolle olisi annettu nämä menkat vitsaukseksi, työaikalainsäädäntöön olisi kirjattu, että palkallinen vapaa kp 1-3. Näin olisi, ihan varmasti!
VastaaPoistaTulin alunperin kommentoimaan tuohon edelliseen kirjoitukseesi. Ymmärrän, että rankempiin hoitoihin lähteminen askarruttaa ja ei se olekaan kaikille vaihtoehto. On niitäkin paljon, jotka vetävät rajan siihen, etteivät jatka IVF-hoitoihin tai edes inseminaatioihin. Se on jokaisen oma asia. Mutta älä tee päätöstä vain sen perusteella, mitä olet netistä lukenut! Jokaisen hoitokertomus on ainutlaatuinen ja jokainen kokee sen omalla tavallaan. Rehellisesti sanottuna, vaikka itse kuulun siihen joukkoon, joka on saanut kohdata enemmän kuin tarpeeksi pettymyksiä ja epäonnistumisia hoitojen varrella, en silti todellakaan kadu tähän ryhtymistä. Samalla on saatu lisätietoa ongelmista ja toisaalta minua helpottaa tieto, että kaikki tehdään, mikä tehtävissä on. Ei tarvitse sitten myöhemmin sitä miettiä. En tässä yritä sanoa, että kaikkien pitäisi lähteä hoitoihin, mutta ei sitä päätöstä kannata tehdä ainakaan vain muiden kokemusten perusteella. Sinun kokemuksesi saattaisi olla ihan erilainen. Kannattaa ainakin keskustella asiasta lääkärin kanssa ennen lopullisia päätöksiä.
Kiitos Rowan <3
PoistaJotenkin tämä tutussa työporukassa oleminen auttaakin omituisella tavallaan. Ehkä ajatukset ovat muualla niin on vain mentävä eteenpäin. Eli KP1 kärsittävä työskennellen, vielä ainakin toistaiseksi kun ei lakiin ole älytty muuta kirjata :)
Minua jotenkin ahdistaa että aikaa kuluu kaikkeen, yrittämiseen ja tuleviin hoitoihin (kenties alkaviin) ja minä vain vanhenen koko ajan. Nämä ovat niin aikaa vieviä prosesseja että tuntuu että hedelmällinen aika valuu viemäristä alas. Ja se pettymysten määrä, minkä verran niitä kestää. Yksin minä itse ja yhdessä meidän parisuhde.
Kiitos kun kerroit kantasi ja samalla aukaisit silmiäni. Todellakin haluan keskustella lääkärin kanssa ennen kuin tehdään päätös jatkamisesta tai lopettamisesta. Tämä odottaminen tietämättömänä vain tuskastuttaa.
Tieto lisää tuskaa mutta tässä tapauksessa haluaisin sen tiedon. Tämä epätietoisuus ja epäonnistuneet tarinat eivät ainakaan auta :/ Pitäisi etsiintyä niidenkin onnellisesti päättyneiden hoitotarinoiden blogeihin siis :)
PS: IVF on kuulema se meidän hoitotiemme, ilmeisesti iän(37) ja endometrioosin takia, joten tuota inseminaatiota meille ei siis aiota tehdä.
Samansuuntaisia ajatuksia oli mullakin kuin Rowanilla tuossa yllä. Itse oon aiemmin ajatellut vain sitä, että ilman muuta yritän kaiken mahdollisen ja kaikki mahdolliset hoidot, mitä vain tarjolla sattuu olemaan. En ole antanut edes sijaa sille ajatukselle, että jos en vaikka jaksaisikaan useita ivf-kierroksia. Nyt, kun nuolen haavojani tuon mönkään menneen hoidon jälkeen, olen ensimmäistä kertaa ajatellut sitä, että ei minun ole pakko kestää mitä vain, jos en jaksa. Ei ole pakkko.
VastaaPoistaJotenkin se helpottaa, että antaa itselleen luvan ajatella eri vaihtoehtoja. Ihan kunnolla harkita niitä, hoitojen lopettamistakin. Että ei pakota itseään johonkin, mikä ei aidosti tunnu hyvältä, mihin ei oikeasti ole jaksamista. Vaikka musta tuntuu juuri nyt siltä, että en ikinä enää anna tehdä itselleni yhtään mitään, niin tiedän myös sen jo nyt, että syksyllä soitan sairaalaan heti kun on mahdollista ja aloitamme uuden yrityksen, paremmalla onnella, paremmilla lääkityksillä.
Ehkä mä yritän tässä sulle sanoa, että anna itsellesi aikaa ja lupa tuntea kaikki tunteet, niin hyvät kuin huonotkin. <3 Älä pakota itseäsi mihinkään ja tee kaikki se, mihin tunnet pystyväsi. Ettei sitten joskus myöhemmin kaduta, että jätti jotain kesken tai että yritti liikaa, yli voimavarojensa.
Äläkä ajattele vain meitä epäonnisia tapauksia, on niitä muitakin. Ja ehkä me kaikki lopulta päädytään sinne onnellisten tarinoiden joukkoon.. :)
Juuri tuota pelkään, että jos nyt jättää kesken niin sitten sitä katuu. Tai jos yritän ja yritän oman itseni kustannuksella, katkeroidunko ja romahdan.
PoistaJa luulen myös että vaikka kuinka pelkään ja vatuloin tätä, huomaan syksyllä istuvani IVF-klinikan penkissä vapisemassa ja kuuntelemassa miten tässä edetään. Mutta todellakin, nyt jo kun luin tekstiäsi ja muidenkin mielipiteitä, huomaan, että ei elämä tähän lopu vaikka miettisinkin asioita ja punnitsisin vaihtoehtojamme. Sitä sotkeentuu omaan ajatusmaailmaansa niin pahoin, että luulee ettei tietä onneen eikä mihinkään muuhunkaan enää ole. Missähän ihmeessä olisinkaan ilman tätä apua ja mielipiteitä ja keskusteluita kanssanne!
Minä todellakin toivon kaikkien meidän puolesta että päädymme sinne onnellisten tarinoiden osastolle. Minä en vain ole sinne löytänyt itse, varsin kun tätä blogien seuraamisaikaa on niin vähän vasta takana. Pitänee alkaa kaivaa vähän syvemmälle :)
Kiitos <3