Päivä vietetty klinikalla. Osallistuin vapaaehtoisena tutkimuksiin estrogeenitasoista yms IVF-hoitojen aikana, joka siis tarkoittaa "verenluovutusta" noin 5 tunnin ajan, tunnin välein (olikohan 240 ml). Tein sen jo kerran ja tänään toisen. Ja vielä kerta edessä. Tänään myös siis seurantaultra, jossa todettiin Synarelan toimineen halutusti.
Viime kerran verikokeista selvisi että sokerit ja rasvat on ja oli kunnossa mutta prolaktiini on huimahkosti koholla (saan siis tuosta tutkimuksesta käyttöön itselleni nuo verikokeiden arvot ja tulokset ja lääkärin niitä vielä kai analysoimaan kun olisin vain muistanut tänään kysyä). Maantaina kun on taas seurantaultra, selviää sitten tämän hetken prolaktiinitasot, mutta lääkäri totesi ultrattuaan että toivottavasti tämä ei nyt sotke koko hoitoa. Minun järkytysilmeeni lie sitten saanut sanomaan että tämä hoito nyt viedään läpi kun on kerta aloitettukin.
Alkaa nyt tuntua että tämä meidän perheen lisääntyminen on niin pahassa vastatuulessa että tuleneko tästä yhtään mitään. Aiheuttiko tuo prolaktiini jo itsessään ongelmia raskautua ja nyt se tekee sitä yhä vai oliko se vain hetkellinen piikki (jos sellaista onkaan). Googlaamalla selvittelin oireita ja mitä se tarkoittaa. Ei ole mitään maidon eritystä rinnoista ollut, mutta muut oireet natsaa.
Ja sitten se kynän lataaminen vielä. Ja pistosten aloittaminen tänään. Laukku on täynnä lappuja ja lippuja ja muistettavaa. Ja neuloja sun muuta. Voi kuin muistaisin kaiken vielä illalla.
Korkeat prolaktiinitasot voi tosiaan aiheuttaa lapsettomuutta, mutta en tiedä voisko ne hoidossa käytettyjen lääkkeiden takia heitellä? Kyllä tossa kuitenkin sen verta lahjakkaasti sotketaan oma hormonitoiminta, etten ihmettelisi yhtään.
VastaaPoistaToivottavasti ei siis olisi mikään pysyvä tila :)
Onko prolaktiini ollut koholla lapsettomuustutkimuksien yhteydessä tehdyissä verikokeissa? Vai onko sulta tutkittu olleenkaan lh-tasoja, kilpirauhas- ja progesteroniarvoja sun muita, mitä yleensä otetaan siinä samassa rytäkässä?
Nuo arvot saatiin silloin kun en käyttänyt vielä/enää mitään lääkitystä.
PoistaMinulta ei ole oikeastaan kai testailtu mitään kummemmin. Sen tiedän että kilpirauhasarvot oli koholla silloin kun olin raskaana ja sen takia siihen lääkitys aloitettiin ja jota on jatkettu aina siitä asti. Arvot nyt hallussa ja hyvät. Mutta noista muista arvoista ei mitään hajuakaan! Nuokin prolaktiiniarvot siis selvisivät tässä ihan ylimääräisessä tutkimuksessa.
Mutta nytpä kun muistan, niin alkuun (ennen raskautta) otettiin verikokeet josta hormonitasoja tutkittiin ja tsekattiin onko ovulaatiota tapahtunut. Siihen kiertoon tulinkin sitten raskaaksi joten ei kai niissä sitten ollut mitään vialla. Ei ainakaan minulle/meille asti ole oikein mistään ongelmista sanottu, paitsi tietenkin vain tuosta endosta. Josta siitäkään ei ole sanottu mitään suoranaista...että se olisi syy lapsettomuuteen siis.
Miten pääsit tuohon tutkimukseen? Onko se yksityisen vai kunnallisen???? Mielenkiinto heräsi, voisin itsekin osallistua tuohon seuraavan IVF-kierroksen yhteydessä...
VastaaPoistaKunnallisella tuo tutkimus on ja minua siihen pyydettiin (ja ymmärtääkseni kaikkia IVF-hoitoja saavia) kun taisi olla yhden noista klinikan lääkäreiden väitöskirjatutkimuksista.
Poista