Kyllähän tämä taas vahvasti näyttää siltä että huomenna viimeistään on KP1. Eilen aamun järkytys aamuvessakäynnin yhteydessä vaan jatkaa vahvistumistaan, sinne väärään suuntaan siis. Ei ollut hyvä järkytys vaan juuri se järkytys jota ei toivonut. On tämä erilainen alku kierrolle mihin on tottunut, mutta lienee taas NE lääkkeet syynä.
Eilinen meni vielä sumussa, ja itselle todistellessa että vielä se voi kääntyä iloksikin, mutta kyllä nukuttu yö ja aika (ja eritteet) ovat tehneet tehtävänsä. Usko alkaa olla mennyt että tästä mitään positiivista saisi testiin aikaiseksi. Jälleen yksi kuukausi lähempänä hoitoja, joihin ei ikinä oltu menossa. Jälleen yksi kierto lisää lääkehormooneja joita ei koskaan oltu ottamassa. Jälleen yksi pettymys. Joka kuukausittainen vihollinen taas kylässä, se Pettymys. Elämässä pitääkin olla vaihteluita, onnea ja iloja ja vähän surujakin, mutta että jatkuvasti ja näin kiihkeällä syklillä. Usko parempaan horjuu ja on horjunut jo pidempään.
Kävikö tässä nyt sitten oikeasti niin, ettei minusta tule äitiä eikä meistä vanhempia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos mietteistäsi.