20.4.2012

Vuosi sitten...

Tajusin tuossa muutama päivä sitten että vuosi sitten olin raskaana. Meinasin kirjoittaa että onnellisesti, mutta totuus oli kyllä kaikkea muuta. Ei siitä oikein uskaltanut onnellinen olla. Tai siis TOTTAKAIT oli, mutta pelotti, että sattuu jotain ikävää. Pelkohan siis osoittautui myöhemmin oikeaksi.

Paljon siis ehtii tapahtua vuodessa. Paljon tapahtuu muutoksia myös sinussa itsessäsi. Tai siis minussa. Ajatusmaailma muuttuu. Odotukset muuttuvat. Ilojen ja surujenkin aiheet muuttuvat. Ihmiset ympärillä, ihmissuhteet, ihmisiin suhtautuminen muuttuu. Kyynisyys on näkynyt kasvavan. Jaksamisen määrä on muuttunut. Tuntuu, että tämän vuoden aikana on kasvanut vanhaksi. Sellaiseksi vajaat nelikymppiseksi, joka ei halunnut koskaan olla. Tuntuu eniten siis, että mieleltään vanhenee. Kun ei jaksa olla positiivinen ja sosiaalinen ja iloinen, niin jotenkin tuntuu että ikääntyy henkisesti. Siis ettei enää olekaan samalla aaltopituudella nuorempien ystäviensä kanssa. Eikä jaksa ymmärtää asioita joita ymmärsi aiemmin. Tai sitten tämä vain johtuu siitä, että Yrittää. Ja koko elämä pyörii vähän niinkuin sen ympärillä. Eikä ehdi iloita ja olla sosiaalinen kun pitää olla joko laskemassa kotona sopivia hetkiä seksille tai sitten väistelemässä kysymyksiä miksi et juo. Tai piilottelemassa hormoonien turvottamaa mahan seutua turhilta kysymyksiltä. Tai suremassa kun taaskaan emme onnistuneet.

Tätäpä se on ollut viime ajat. Vuodessa tapahtuu paljon asioita.

3 kommenttia:

  1. Voi, kunpa voisinkin sanoa jotain, joka piristäisi päivää ja auttaisi eteenpäin.
    Itse olen alkanut miettimään sitä, millaista elämä olisi, jos jäisimmekin kaksin ja miten siitä saisi kaiken irti. Ja miettinyt millaista elämää silloin haluaisi viettää. Voisi olla helpompaa, jos tietäisi suoraan, että tämä on nyt tässä. Voisi rauhassa suunnitella sitä kaksineloa.

    VastaaPoista
  2. Tuuba, samoissa ajatuksissa ja tunnelmissa mennään, sitä keskenmennyttä raskautta myöten. Vuodessa on tapahtunut paljon, mutta taas toisaalta suurta kuvaa katsoen, ei yhtään mitään. Tässä tätä tallustetaan ja yritetään miettiä miten tähän voisi jatkon suhteen vaikuttaa.

    VastaaPoista
  3. Vuodessa tapahtuu paljon...ja sitten taas ei mitään. Yhtään mitään. Vuodet vaan karttuvat, ikämittarissa. Ja hedelmällisyys laskee.

    Tulevaisuus on aika suuri ja iso möykky, jota ei oikein mistään suunnasta pääse tutkimaan ja tuntuu ettei siihen pääse edes vaikuttamaankaan. Alkaa tympiä tämä eläminen holdissa.

    VastaaPoista

Kiitos mietteistäsi.