...ja minusta pahasti tuntuu että kohta tulee KP1. Oikealla munasarjan alueella tuntuu taas niin tutulta. Tajusin sen tänä aamuna. Joskin olin viime yönä uneksinut jo pienestä Nyytistä, jota yritimme parhaan mukaan hoidella rakkaan kanssa. Ilmeisesti se univauva oli tullut yllättäen kun ei edes pukliharsoja löytynyt :)
No mutta siis, nämä kai on nyt sitten ne piina-ajat menossa. Voisinpa vetäytyä johonkin kuplaan odottamaan ajan kulua. Koska tämä häiritsee ajatuksia, elämää, oloa. En osaa taas keskittyä yhtään mihinkään vaan mietin tätä ja tulevaa ja surua ja ahdistusta. Ja pelkoa. Mutta silti se toinen osa minusta toivoo ja uskoo, että kyllä se vielä voi ollakin se parempi vaihtoehto tulossa. Ja realistisesti voikin mutta kyllä tällä kokemuksella voi jo vähän arvioida realistisesti myös sitä negatiivista vaihtoehtoa. Sitä todennäköisempää. Vaikka se toive olikin ultrassa saatu hienoine rakkuloineen ja ties mitä. Se päivä tuntuu jo niin kaukaiselta eikä sitä tunnetta nyt oikein enää löydä. Sitä Toivoa. On vain pientä toivoa ja enemmän epätoivoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos mietteistäsi.