Ihmeellinen elämä

Se oli eilen illalla tähän aikaan kun taisin rakakselle todeta, että katsos, elämän voi olla kivaakin. Että piruvie, ei ainaista negativismia ja sitä rataa.
Se alkoi aamuyöllä. Kummalliset unet lapsista, pienestä sikiön näköisestä nyytistä jota piti pitää hengissä. Heräsin kolmen jälkeen enkä kunnolla nukkunut enää. Päivä jatkui urkalla. Töihin sain raahauduttua, tosi väsy ja jalat painoivat ainakin tonnin. Eikä mennyt pitkään kun löytyi taas virhe tehdyistä töistä. Olin jo valmis lyömään päätä pöytään kun sitten iltapäivällä tämä elämän kivuus punnittiin.
Saimme varoituksen lomautuksesta. Ei sentään kaikki me, vaan me alempi tasoiset. Mutta että, aallon harjalta taas aallon pohjalle. Onneksi IVF-aloitusaika oli vasta syyskuussa, koska tällä haavaa ei pystyisi mihinkään ylimääräiseen. Pankkineitien eteen on mentävä rukoilemaan maksujärjestelyistä. Silti jo sovitut laskut ja maksut on handlattava. Se siitä ressittömästä tilasta. Eilen vielä, ovisaikaan (KP14), olin huipulla. No onneksi tämä ei tullut eilen, koska tänään kun piti vielä vähän varmistella, ei kyllä jaksaisi ajatella lisääntymistä.
Onhan tässä puolensa. Ja näinkin alkuun nekin valoisat asiat. Mutten ole vielä toipumisessani (henkisessä sellaisessa) vielä siellä näköjään, että jaksaisin ylläpitää tätä fragiilia elämääni kovassa puristuksessa. Huomasin kuinka mieli toimi. Shokki (jonka kyllä jo aavistin työtilanteen oltua pidempään very slow), hyvät ajatuksetkin tulevasta "lomasta" kunnes shokin hävittyä tajuaa, että miten tästä konkreettisesti selviää. Huomaan taas että on helpompi loksahtaa tähän pahan mielen lokeroon, kuin nähdä tässä asiassa mitään positiivista. Lomaa siis pari kuukautta. Aikaa eksörsaissata, aikaa miettiä (liikaakinko?), aikaa...istua kotona rahattomana. Tuijotella taivasta ja syödä kaurapuuroa. Ehkä tästäkin vielä ne hyvät puolet löytyvät, mutta menipä taas suunnitelmat uusiksi - tulevalta kesältä. Ja kenties pidemmältäkin ajalta, tiedä nyt sitten miten pitkälle aikaa tämä vaikuttaa ja mihin.