Olo on aika seesteinen. Väsynyt mutta rauhallinen. Mieli siis. Letroja mennyt nyt pari päivää eli todennäköisesti niiden vaikutus ei ole vielä valjennut. Tai siis ne sivuvaikutukset. Samoja oireita tosin tulee näistä kuin tuli Clomeistakin. Tajuton turvotus ja kaasutus. Vähänhän se on huvittavaakin mutta töissä (istumatyössä) se ei ole hauskaa. Vieressä, molemmin puolin, istuu kaksi miestä noin metrin - puolentoista päässä, joten istuppa siinä sitten, kaasuinesi. Tuskallista ja noloa ja mitä kaikkea tuo nyt onkaan. Kivuliastakin. Kuntoilu jotenkin auttaa, helpottaa mielenhallinnassa ja kaiketi se tekee hyvää muutenkin. Pakko myöntää. Mun helmasynti on tainnut aina olla se pessimismi ja ennenkaikkea siellä kakkafiiliksissä rypeminen. Jotenkin mun on siellä turvallisempi olla, kuin koettaa olla positiivinen ja uskoa parempaan ja sitten pettyä.
Letroista on vastekontrolli viikon päästä. Siihen asti siis naukkaillaan pillereitä ja keskitytään taas tulevaan ovulaatioon. Siitäkin ajasta on tullut jo ajan saatossa aika paineinen, stressaava aika. Kellon ja kalenterin kanssa kun koettaa peittoja heilutella niin tulos ei ole kovin...mieltä ylentävä. Molemmat ollaan jo aika väsyneitä siihen aikataulutukseen ja ajastukseen. Spontaaniutta kaivattaisiin. Keskenmenon jälkeisissä mainingeissa taisikin psyka vinkata, että unohtakaa ne kalenterit ja keskitytte vain toisiinne ja paranemisiinne. Mutta ei se onnistu ihan noin helpolla (minä kyseessä ollessa). Kova paine on myös jo iän puolesta mutta myös tuolta klinikalla käymisen puolesta. Sinne on jotenkin niinkuin tilivelvollinen...kun nyt käy siellä, niin pitäisi sitten olla niitäkin kokeiluja ja tuloksia esitellä kun niistä kysytään ja tentataan. Ja eihän ilman niitä sitä lastakaan synny, mutta jotenkin tämä pinne on ottanut niskaottteen meistä ja eniten minusta, stressaan jatkuvasti päivistä ja rakastamisista ja peiton heilutteluajankohdista ja menemisistä sinne ja tänne ja tuonne kun nyt on ovis ja sitä rataa. Tuntuu kuin olisi kotinsa vanki, kun ovisaikaan haluaisi olla kotona - tikuttamassa ja tekemässä sitä mitä kuuluukin tehdä lapsen alkuun saattamiseksi. Ja reissussa muutenkaan ei ole kiva noita tikutusjuttuja duunailla.
Se olis siis KP4 ja viikonloppu. Jos keskittyisi itsensä parantamiseen eli urheiluun tällä kertaa. Järjestäisi siis aivoille tekemistä, muutakin kuin miettimistä. Kummaa tämäkin, tuntuu ettei jaksa mitään muuta kuin tulla töistä kotiin ja syödä ehkä, ja istua sohvalle ja alkaa herkutella ja katsoa töllöä. Ja murehtia. Sitten kun jostain löysi sen pienen kipinän jaksamista (iso kiitos tästä muuten kuuluu ystävälle, joka soitti pitkästä aikaa ja antoi virtuaalista voimaa) ja pääsi ulos rutiineista ja kotoa ja sohvalta; tämä vähän helpottaa. Tosin nyt on kausi ettei tarvitse miettiäkään mitään, ovulaatioita eikä muitakaan. Mutta siis, ihmeellistä miten sitä sitoutuu niihin mielensä ongelmiin eikä pääse pois ja vajoaa ja vajoaa vain syvemmälle vyyhtiin. Ja valittaa huonosta olosta kykenemättä tekemään mitään. Nyt siis nautitaan tästä olotilasta. Mielen hetkellisestä rauhasta ja levollisuudesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos mietteistäsi.